Kostenscout.de
Produkt
  Sortierung:
  Optional: Preisspanne von bis Euro

Hatsolo - Elämä breikkarin silmin

Hatsolo - Elämä breikkarin silmin

Tarina omien unelmien seuraamisesta Johannes "Hatsolo" Hattunen on breakdancen ehdottomia kärkinimiä maailmalla. Hän on voittanut urallaan useita arvostettuja kansainvälisiä kilpailuja. Kirja kertoo, miten hiljainen jyväskyläläispoika päätyi breakdancen parrasvaloihin ympäri maailmaa. Kirja raottaa lukijalle oven treeneihin, takahuoneisiin ja kisoihin, joiden kautta Hatsolo on hankkinut kannuksensa katutanssijana. Se kertoo kolmen vuosikymmenen mittaisen tarinan pettymyksistä, onnistumisista ja ennen kaikkea kasvusta. Palava intohimo hiphop-kulttuuriin sai nuoren miehen treenaamaan päivästä toiseen. Omistautuminen lajille ja rohkeus seurata sisäistä ääntä palkittiin ja Hatsolo valloitti ringit omaperäisellä tyylillään. Tanssista tuli ammatti, joka näytti myös varjopuolensa. Samalla kun kilpailtiin kisojen kärkipaikoista, käytiin tanssirinkien ulkopuolella omaa taistelua toimeentulosta, elintilasta ja arvostuksesta. "Elämme harhakäsityksessä, että menestyksen eteen on tehtävä jotain täysin yliluonnollista. Todellisuudessa täytyy vain tehdä parhaansa. Yksi asia kerrallaan ja useana päivänä peräkkäin." Johannes Hattunen on helsinkiläinen tanssija, fysiikkavalmentaja ja yrittäjä, joka kulkee katutanssimaailmassa nimellä Bboy Hatsolo. Hän on myös yksi katutansseihin keskittyvän tanssikoulu Saiffan perustajajäsenistä sekä Training for Warriors Helsinki -kuntosalin omistaja. Johannes on saanut arvostusta ammattitaitoisena, innovatiivisena, energisenä ja motivoivana puhujana. Tässä kirjassa hän kertoo myös omasta elämänasenteestaan ja -filosofiastaan.


Angebote zum Artikel

11,70 €*
11,70 € inkl. Versand*
Hatsolo - Elämä breikkarin silmin
Anbieter: Thalia DE




Die bei uns gelisteten Preise basieren auf Angaben der gelisteten Händler zum Zeitpunkt unserer Datenabfrage. Diese erfolgt einmal täglich. Von diesem Zeitpunkt bis jetzt können sich die Preise bei den einzelnen Händlern jedoch geändert haben. Bitte prüfen sie auf der Zielseite die endgültigen Preise. Die Sortierung auf unserer Seite erfolgt nach dem besten Preis oder nach bester Relevanz für Suchbegriffe (je nach Auswahl).
Für manche Artikel bekommen wir beim Kauf über die verlinkte Seite eine Provision gezahlt. Ob es eine Provision gibt und wie hoch diese ausfällt, hat keinen Einfluß auf die Suchergebnisse oder deren Sortierung. Unser Preisvergleich listet nicht alle Onlineshops. Möglicherweise gibt es auf anderen bei uns nicht gelisteten Shops günstigere Preise oder eine andere Auswahl an Angeboten.
Versandkosten sind in den angezeigten Preisen und der Sortierung nicht inkludiert.


Livesuche | Gutscheine | Datenschutz | Impressum

* - Angaben ohne Gewähr. Preise und Versandkosten können sich zwischenzeitlich geändert haben.
Bitte prüfen sie vor dem Kauf auf der jeweiligen Seite, ob die Preise sowie Versandkosten noch aktuell sind.