Vangitseva tosimysteeri naisesta, joka juuttui hissiin kahdeksi viikoksi eikä kukaan kaivannut häntä. Ja toisesta, joka kadotti itsensä. Vuonna 1971 yksin elävä, 48-vuotias Martta S. juuttuu kahdeksi viikoksi siivoamansa tehdaskiinteistön hissiin, eikä kukaan kaipaa häntä. Vuonna 2019 viittäkymppiä lähestyvä perheenäiti päätyy kipeän lapsensa kanssa sairaalan eristyshuoneeseen ja toivoo, että saisi jäädä sinne pysyvästi, eikä kukaan tarvitsisi häntä. Kuka oli Martta S. ja miten on mahdollista, ettei hänen katoamistaan huomattu? Miksi rikospoliisi tutki asiaa? Mitä ihmiselle tapahtuu loukossa, yksin, ilman ravintoa, ilman vuorokausirytmiä, sosiaalisia kontakteja? Minkälaista on kuolla eläessään? 50 vuotta sitten tapahtunut tragedia alkaa kiehtoa oman elämänsä hissikuilun reunalla keikkuvan nykynaisen mieltä ja mystisestä Martta S.:stä tulee hänen henkinen matkakumppaninsa. Tositarinaa ja autofiktiota yhdistelevä selviytymistarina pakottaa viisikymppisen mediatyöläisen jäsentämään vuosituhantista sisäänrakentunutta vaatimusta siitä, miten naisen tulisi vielä 2020-luvullakin olla pystyvä, ahkera, pakastava, pussittava, säilövä, kaunis, haluttava, siivoava, hoivaava, ratkova ja rakastava yhden hengen Marttajärjestö.
Die bei uns gelisteten Preise basieren auf Angaben der gelisteten Händler zum Zeitpunkt unserer Datenabfrage. Diese erfolgt einmal täglich. Von diesem Zeitpunkt bis jetzt können sich die Preise bei den einzelnen Händlern jedoch geändert haben. Bitte prüfen sie auf der Zielseite die endgültigen Preise.
Die Sortierung auf unserer Seite erfolgt nach dem besten Preis oder nach bester Relevanz für Suchbegriffe (je nach Auswahl).
Für manche Artikel bekommen wir beim Kauf über die verlinkte Seite eine Provision gezahlt. Ob es eine Provision gibt und wie hoch diese ausfällt, hat keinen Einfluß auf die Suchergebnisse oder deren Sortierung.
Unser Preisvergleich listet nicht alle Onlineshops. Möglicherweise gibt es auf anderen bei uns nicht gelisteten Shops günstigere Preise oder eine andere Auswahl an Angeboten.
Versandkosten sind in den angezeigten Preisen und der Sortierung nicht inkludiert.
* - Angaben ohne Gewähr. Preise und Versandkosten können sich zwischenzeitlich geändert haben. Bitte prüfen sie vor dem Kauf auf der jeweiligen Seite, ob die Preise sowie Versandkosten noch aktuell sind.